Isälläni on tapana sanoa moneen asiaan (varsinkin, jos hän saa lahjan), että ihan suotta. Mahtaakohan se olla geenissä kulkeva ominaisuus? Minulla on nimittäin ollut sellainen hälläväliä-olo jo pitkään. Jotkut päivät sujuvat paremmin, jotkut taas eivät suju kuinkaan. Toimin enimmäkseen kuin robotti. Olen aikatauluttanut viikkoni niin, että kelloon sitomaton aika on uuvuttavaa ja tehotonta. No, jos ihminen on työkyvyttömyyden takia eläkkeellä, niin eikö saisi olla toimeton? Tuntuu, että ei. Minun tavoitteenanihan on kuntoutua, palautua työkykyiseksi. Mutta kun siitä ei tahdo tulla mitään. Kurinalaisuutta, tavoitteellisuutta, osallistumista, minä tulen niistä kipeäksi, voin pahoin, kuin takoisin päätäni seinään.

En ymmärrä, miten pääsisin irti tästä murehtimisesta. Olen taakankantaja, sielultani kuormahevonen. Murehdin kaikkea ennen, nyt ja jälkeen. Niin, Poikasen olotila minua jäytää. Kun hän ei suostu hoitoon tai vastaanottamaan apua, luulen, että minun on uhrauduttava. Kuvittelen, että se pelastaa hänet. Ei, se tuhoaa lopulta minutkin; painaa suohon ja vetää toisen napanuorasta mukaansa. Miten katkaista napanuora kurist(aut)umatta siihen? Miten sanoutua irti ilman lisääntuvää syyllisyyttä? Minä kannan sitä mukanani, koen häpeää, häpeän syyllisyyttä ja syyllistyn häpeästä. En pysy pinnalla. Pyörin vain yhtä ja samaa syöveriä. Miten pelastaa toinen, ellei hän tartu köyteen? Miten olla syyllistymättä, jos hän nousemisen sijaan kietoo köyden kaulaansa? Miten irrottaa pallo jalasta, joka on köyden toisessa päässä?

Kun en osaa enkä tiedä enkä jaksa miettiä saati toimia, minä kudon. Pipoviikoille ilmoitan viime viikon saaliiksi kolme pipoa: kallopipon (näkyy Teklan taustalla), kalorimetrin joka ei ole ihan pipo ja taitaa olla hieman liian korkea... sekä viimeisen Novitan ohjeella Nalle-langasta tehdyn pienen pipon, jota Konkari tässä kauhukseen joutuu esittelemään.

Niin, Tekla. Hänet löysin kirppikseltä perjantaina. Hän on oikein hyväkuntoinen ja kaunis, joten lunastin hänet kolikkohintaan. Nimekseen hän ilmoitti Tekla. En ole pitkään aikoihin iloinnut mistään niin paljoa kuin Teklasta (niin no, ehkä salmiakista).

Huomiseksi annetut kotiläksyt ovat tekemättä. Menen siis taas elämäkertakurssille. Ei minulla ole sinne mitään tekstiä. En osaa kirjoittaa niin kuin haluaisin. Mutta menen kuitenkin. Nyt kumminkin saunaan.

Ai niin, siivosin lankoja ja joitakin sekalaisia on edelleen huuto.netissä myynnissä. Ja sitten vielä: luin Tiinan blogia : olen aina kuvitellut olevani enemmänkin sellainen Pohjan akka harvahammas, mutta mitäpä sanoikaan testi? Muistutan Ainoa. Kenties kuitenkin sisäisesti.